lauantai 31. maaliskuuta 2012

ALE ALE ALE!


Tänään täällä Nantesissa on alennus päivät ja kaikki kaupat laittavat ulos tavaroitaan näytille. Itselläni onkin muutama juttu, joiden toivon olevan alennuksessa, jotta voin saattaa ne ilomielin omaan ostoskassiini. Parin tunnin päästä siis lähdemme, odottelemme jos siellä kaupungilla porukka vähenisi, sillä kovassa ruuhkassa ei ole kiva shoppailla.

Tänään oli muuten ensimmäinen päivä kun söimme ulkona, siis kotosalla, mutta ulkona auringon paisteessa ja ai että rakastan kesää! :) Ruuan jälkeen lähdin lenkille, college paita ja vatsa täynnä ruokaa olivat aivan liikaa lenkkiä varten näin hienona päivänä, joten päätin pistää laiskotteluksi. Neule veks ja puistoon aurinkoa ottamaan. Puolitoista tuntia istuin auringossa ja katselin kuinka hienosti miehet pelasivat jalkapalloa. :D Se siitä, nyt lähden kihartamaan hiuksiani ja shoppailuista kuulette varmasti myöhemmin. :)

Hauskaa Lauantai Päivää kaikille! :)

Gites de France 40 vuotis juhlat

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sunnuntaina clissonissa

Viimeistä viedään, no ei ihan, mutta ainakin viimeistä postausta Clissonin viikonloppu reissultani.25/03/12 ”aamulla” heräsin 11 aikoihin ja sen jälkeen suuntasin alakertaan aamupalalle, söin Louisen isosiskon Amelien kanssa, koska Louise oli edelleen mahataudissa, eikä poistunut koko päivänä huoneestaan. Harmi Lousien puolesta kun ei voinut viettää viikonloppua kanssamme. Toisaalta olen hirmu tyytyväinen, ettei hän poistunut kipeänä huoneestaan, sillä  muuten olisin luultavasti itsekkin tällähetkellä mahataudissa.
Aamupalan ja suihkun jälkeen lähdin taas puistoon kävelylle, mutta tällä kertaa sain matkaseuraa, nimittäin Amelien pienen, pörröisen ja valkoisen Elba koiran. :) Tehtiinkin muuten pitkä lenkki, Elba kun ei halunnut millään takaisin kotiin, no ei ihmekkään kun oli niin hieno päivä olla ulkona. Aurinko paistoi ja asteita 28, tämän viikonlopun aikana taisin saada vähän väriä kasvoille.
Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko lopettaa lenkki, sillä lähdimme katsomaan nähtävyyksiä ja läähätti se koirakin siihen malliin, että vâlillä tekee ihan hyvää mennä sisälle vilvoittelemaan.
Syötyämme lähdimme siis Amelien ja hänen äitinsä kanssa autolla kohti Nantesia, vaihdoimme kuitenkin matkan varrella auton bussiin, sillä keskustassa jatkoimme matkaa jalan.  Kaupungilla tapasimme Amelien äidin ystävän, sillä tarvitsimme tulkin. :D Tämä ystävä puhui siis englantia :)
Siitä sitten nousimme yhdessä veneeseen joka suuntasi kohti Trentemoultia, yläkannelta saikin hienot näkymät kaupunkiin aivan toisenlaisesta kuvakulmasta. Matkalla sain hämmästellä mitä lasku ja nousuvesi saa aikaan. Veneet kuivalla maalla! Miten moottorit käy vielä sen jälkeen kun ne on seissyt päivän mudassa? Sitä en vieläkään tiedä/ymmärrä.
Jos joskus tulette käymään Nantesissa, suosittelen ehdottomasti ottamaan vesibussin Trentemoultiin. Pienessä ja vanhassa kalastaja kylässä on valtavasti nähtävää. Pieniä värikkäitä taloja kylki kyljessä lapset leikkivät yhdessä pienillä kujilla, koirat ja kissat vapaina sovussa, pieniä savityö putiikkeja, joissa tarjoillaan paikallisia herkkuja. Pienestä kylästä löytyy siis kaikki, jota luulin näkeväni vain vanhoissa elokuvissa. Kaupunki katsastuksen jälkeen voi päättää retken ravintolassa lettujen tai hyvän ruuan ja viinin kanssa. Ravintolat sijaitsevat meren rannalla, joten hienona päiväna on kiva istua terassilla ja katsella kauniita maisemia. Ravintola vaihtoehtojakin on monia, joten uskon, että jokaiselle löytyy se oma mieleinen.
Itse kaupunki kierroksen jälkeen palasimme vesibussilla Nantesin keskustaan ja menimme syömään ”lettuja” näin suomalaisten kesken. :D Oma suosikkini on Crêpes au chocolat(sulatettua tummaa suklaata) ja tietysti .. au Nutella(sulatettua maitosuklaata), mutta Nutellaa ei joka paikasta löydy.
”Kotona” Clissonissa katsoimme tietokoneelta yhdessä ottamani kuvat päivältä ja monta niitä olikin. Ja ainiin, seuraavaksi pistän matkailu listaani Intian! Intiaan on pakko päästä Louisen isoveli Thomas on käynnyt siellä jo kolme kertaa ja hän nÿtti minulle paljon hänen ottamiaan valokuvia matkoilta. Aivan mieletön paikka! Ei sitä voi oikeasti uskoa, niin paljon kaikkea.. huhuh olisittepa nähneet! :) Ostoslistalle laitankin sitten varmaan uusia objecteja kameraan, sillä Thomas oli ottanut niin hienoja kuvia ja hänellä oli erilaisia objecteja joka lähtöön. Meinasin pyörtyä kun näin miten hienoja kuvia hän oli ottanut, ihan kuin ammatti kuvaaja! Mutta harrastuksenaan hän sitä vain teki, niiden kuvien jälkeen voitte vaan kuvitella kuinka surkeilta omat kuvani näyttivät. :D Sain myös luvan kokeilla objecteja, mutta kiireellisen aikataulun vuoksi sähläsin vain oman kamerani kanssa. :) Mutta siis tämän reissun jälkeen alkoi rahan säästö uuteen objectiin!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Dreaming..

Muutamia juttuja, mitä haluaisin tällä hetkellä..

Oletko jo vastannyt kyselyyn?

Oletteko huomanneet kyselyni?
Muistakaa vastata, jotta pystyn kehittamaan blogiani paremmaksi.
Onko sinun mielestasi blogini kuvien laatu- kyselyyn on mahdollista vastata viela 4 paivaa.
Kysely paattyy 01/04/12 klo 12:00, joten oletko jo vastannut? Jos et, kyselyihin on helppo vastata vain painamalla "nappia": Erinomainen, Hyva, Heikko.

Ja mielenkiinnostani haluaisin tietaa kuinka monta seuraajaa blogillani oikeasti on, joten pistin kyselyn myos mahdollisille Anonyymi lukijoille. :)

Arkimeikki:

Sain aikoja sitten lukijalta meikkipostauksen toteutettavaksi ja vaikka alkuperainen toive olikin videomuodossa, toteutan omani ihan nain kirjallisena kuvien kanssa.

Ennen meikkia tietenkin pesen ja kosteutan kasvoni. Kosteuttavina kasvovoiteina toimivatkin jo 8 best moisturizing cream postauksesta tutut Louis Widmerin kosteuttavat paivavoiteet.
Luonnollinen meikkipohja SENSAI:n Fluid Finish (savy: Soft Beige) meikkivoiteella, ripaus The Body Shop:n aurinkopuuteria poskille, YSL:n tai Maybelline:n nudea huuliin, kulmat huolittelen kulmakynällä (merkkia en muista). Ripsiin DIOR:n Diorshow Iconic vedenkestavaa ripsivaria ja lopuksi ripaus SENSAI:n vedenkestavaa kajaalia.
Meikkivoiteen levitan INGLOT:lta ostamallani sudilla tai sienella. talla hetkella kovassa kaytossa on ollut sieni, silla olen todennut saavani silla siistimpaa jalkea ja meikkivoiteen levittaminenkin sujuu nopeammin. Suosittelen muuten tuota Inglotin meikkivoidesienta, silla se on hajoamatonta mallia. Inhoan sienia, joista irtoilee paloja! Meikki sudit kannattaa pesta mielestani usein, tottakai siina menee hukkaan hieman meikkivoidetta, mutta on kuitenkin hygieenisempaa jos pesee sienet ja sudit mahdollisimman usein.

Lauantai päivää Clissonissa:

Ajassa taaksepäin..
Lauantaina 24/03/12 heräsin kymmenen aikoihin ja siitä sitten kipitin alakertaan aamupalalle, olinkin ensimmäinen hereillä, mutta kohta Louisen isosisko tuli syömään kanssani. Vohveleita tomusokerilla, patonkia hillolla ja hunajalla, täydellinen aloitus hienolle päivälle. Ruokapöytä oli aivan ikkunan vieressä, josta aurinko porotti suoraan sisälle. Ikkuna oli auki, joten Pulle (=Kupla) kissa makasi ikkunalaudalla ottaen aurinkoa.
Syötyämme Louisen sisko Amelie halusi mennä jatkamaan uniaan, joten minäkin menin huoneeseeni latailemaan kuvia koneelle. Muutaman tunnin kuluttua lähdin kävelylle, sillä Louise oli pahassa vatsataudissa. Kuuma oli, että meinasin kuolla farkuissani, asteita tuolloin taisi olla +27. :D Kierreltyäni hetken aikaa menin puistoon kuuntelemaan musiikkia ja ottamaan aurinkoa.
Kaupunki katsastuksen jälkeen söimme ja lähdimme Amalien ja hänen isänsä kanssa katsomaan nähtävyyksiä. Nähtävyyksiä saatte katsella ihan omin silmin näiden kuvien avulla:

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Open doors day:

Ajassa taaksepäin..
Lauantaina 17/04/12 koulussani oli avoimien ovien-päivä, jolloin paikalle saapuivat kaikki halukkaat opiskelijat ensi vuotta varten. Vähän oli eroa suomalaiselle Avoimet ovet-päivälle, alakerrassa tarjoiltiin mehua ja karkkia yms.  Paikalla oli opettajia ja muutamia oppilaita, jotka olivat päässeet esittelemään koulua vieraille. Jokainen vieras sai yksityiskohtaisen esittelyn oppilaan opastuksella ja he vierailivat luokissa, jossa tapasivat opettajia. Jokaisessa luokassa oli omat ”teemat”, joissa kerrottiin koulun eri asioista.  Minä puolestani sain yksityisen esittelyn Hehee.. koulun (hyvän näköisten) poikien kanssa, jotka olivat todella mukavia. Okei se siitä. :D Pojat/ nuoret miehet (18-20 vuotiaita) lupasivat tulla ensi vuonna vaihtoon Suomeen. Vain 3 parasta pääsee työssäoppimaan ulkomaille, joten kaikkien pitää pistää parastaan. Työssäoppimiseni jälkeen odottelenkin saako meidän perhe vaihto-oppilaan Ranskasta? :)

Sunnuntaipaiva kotosalla

(tulee nämä kuulumiset vähän sekalaisessa järjestyksessä) kuvan DVD ei liity tekstiin
Ajassa taaksepäin..
Sunnuntaina 18/03/12
Olin suunnitellu meneväni lenkille, mutta juuri kun olin saanut verkkarit päälle alkoi sataa rakeita! Elikkä siitä tulikin leffan katselu päivä. ”Äidin” piti tehdä töitä ja lasten tehdä läksyjä, joten katsoin perheen isän Richardin kanssa lehdestä, josko elokuvateatterissa tulisi jotain hyviä leffoja englanniksi, mutta eipä siellä kovin montaa ollut, joten päätettiin sitten katsoa leffa ihan vaan kotosalla.
Leffa valinnan tein minä ja elokuvaksi päätyi ”Varasuunnitelma” (Back up Plan), koska olen tottunut katsomaan sen siskoni Anniinan kanssa ainakin kaksi kertaa viikossa, koska se on vaan niin mielettömän hyvä elokuva ja halusin, että perheenikin näkee sen. No ”äiti ” ei kerennyt katsomaan sitä kun tuli vieraita ja hänen piti tehdä töitä, mutta Diane (nuorin tyttö) ja minä katsottiin sitä vedet silmissä. Hehe tai no Diane enemmänkin nauroi häpeästä, koska välillä tuli sellasia kohtia, joissa olisi voinut pistää TV:n äänettömälle, sillä ”pahoissa” kohdissa vieraat kääntyivät katsomaan ja nauroivat, että Jaahas... :D (toivottavasti vanhempi rouva ei saanut painajaisia näistä nyky nuorten leffoista)
Vieraiden lähdettyä katsoimme elokuvan, jonka ”äitini” Isabel valitsi, elokuva oli englanniksi,joten ymmärsin hyvin. Joimme teetä ja söimme myös Dianen tekemää suklaa kakkua. Ihan hyvä elokuvahan se oli, vettä satoi ja ihmiset ryyppäsivät, perus englantilainen leffa, että eivät ne suomalaiset elokuvat pahimmasta päästä ole. :D Että sellainen sunnuntai päivä meillä täällä.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Perjantai iltaa Clissonissa

Perjantaina lähdin heti tötteni jälkeen Louisen luokse Clissonin kaupunkiin, Clisson on kaunis italialaishenkinen kunta, joka sijaitsee länsi-Ranskassa vain 28 min. (25 km) Päässä Nantesista. Tosiaan aamulla lähdin normaaliin tapaan töihin, mutta raskain kantamuksin viikonloppua viettämään  ja nyt on selkä kipeä. :( Asiaa parantaa vielä pitkät päivät tietokoneen ääressä, mutta eiköhän se tästä vielä hellitä kun pääsen kotiin lenkille ja testaamaan Mobilaatin toimivuuden. :D Perjantaina oli Wendyn viimeinen päivä töissä, mutta sopisimme, että näemme joku päivä toisemme työn ulkopuolisissa merkeissä. Töissä oli taas kerran mukava päivä, lopetin hieman aikaisemmin, sillä Louise pääsi aikaisin koulusta ja päätimme lähteä yhdessä junalla Clissoniin.
Tapasimme Louisen kanssa (Encia Nantes) koululla (ensimmäistä kertaa) ja sieltä sitten kävelimme rautatieasemalle, ilma taisi olla silloin huimat +24°C astetta ja voin sanoa, että kuuma oli! Pitkä takki, kaula huivi ja painava laukku täynnä neuleita ja pitkiä housuja taisivat olla vääriä vaihtoehtoja tälle viikonlopulle. :D
Maka meni hienosti, perillä Louisen isä tuli hakemaan meidät ja jossain kohdassa sitten hyppäsimme ulos autosta ja kävelimme Louisen, hänen isosiskonsa Amelien ja parhaan kaverinsa kanssa paikalliseen baariin. Baarissa olimme about klo. 17:00 (siinä vaiheessa miettisin, että vai näin Ranskassa, ryypääminen aloitetaan perjantaina heti koulun jälkeen, miten selviän iltaan asti?? :D ) Paikallisessa baarissa kaikki tietenkin tunsivat toisessa, joten  minut esiteltiin muille, pääsin jopa valitsemaan drinkkini itse baarin taakse, joten olin todella otettu! ;D Ilma oli todella hieno, joten mikä voisi olla parempaa kuin drinkkien nautiskelu auringon paisteessa terassilla. Pitänee ottaa ihan tavaksi! :D (Ella sä oot sit messis, mä tarjoon ;D) Kuuma oli, että ihan topilla pärjättiin ja farkut olivat liikaa niin hienolle päivälle.
Ilta kahdeksaan asti istuimme baarissa tutustuen toisiimme ja sen jälkeen Louisen äiti tuli hakemaan meidät autolla syömään Louisen luokse.  Nam nam.. Hyvää ruokaa Rackletteja (ilmakuivattua kinkkua, perunaa ja sulatettua juustoa) todella hyvää, mutta kuten host-äitini sanoi, jos haluan pitää vaatekokoni vielä 34... haha Rasvaista ruokaa siis. :D No sitten vatsat täynnä siirryimme olohuoneen puolelle ja istuimme siinä jutellen ja laittaen itseämme kuntoon iltaa/yötä varten, sillä lähdimme baariin vasta klo 24:00! Suomessa porukka aloittaa klo. 19:00 ööö.. :D niin periaatteessa lähdimme todella myöhään, mutta olimme ensimmäisiä paikalla. Tottakai baarissa oli jo joitain 16 vuotiaita, mutta vanhemmat nuoret saapuivat vasta yhden aikoihin.  No baari ilta.. Hieno paikka, hyvä meiniki ja mukavia ihmisiä! Mikäs siinä, paljon oli eroa suomalaisen baari illan kanssa. :)

Kuka ottaa aurinkoa Suomessa?? ;P

Tällainen testi kuva tähän väliin, kokeilin pystynkö lisäämään vielä kuvan maksamatta ja näköjään onnistuu. Elikkä viikonlopun kuvia vaan latailemaan. :D Ihan by the way muuten täällä on kuin kesä alkanut jo 26 astetta lämmintä ja tällähetkellä otan aurinkoa huoneessani, ikkuna auki ja koska huoneeni on ylä kerrassa aurinko paistaa suoraan sängylleni, jossa mä nyt sitt otan aurinkoa: :P Tuska kuuma, tähän ei nimittäin tuule!! :D