maanantai 26. maaliskuuta 2012

Gites de France de Loire-Atlantique 40 vuotis juhla!

Torstaina oli yrityksemme suuret 40 vuotis juhlat,
Heräsin klo 5:30, jotta minulla olisi tarpeeksi aikaa pistää itseni juhla kuntoon. Nippa nappa aika riitti, sillä kiharoiden tekeminen pikku poskipunapeilin avulla ei ollut niin helppoa kuin kuvittelin. Ihan kivat kiharat sain kuitenkin aikaiseksi ja pääsin suht ajoissa ratikalle. Tapasimme wendyn kanssa yhdellä ratikka asemalla ja siitä sitten lähdimme yhdessä kohti juhla paikkaa. Kaksi suunnistajaa liikenteessä, saavuimme juhla paikalle about tunnin myöhässä. En ole partio tyttöjä, joten kartasta ei ollut mitään apua. :) Juhla paikalla minun tehtäväni oli huolehtia, että esitteitä, postikortteja sun muita on aina tarpeeksi. Voin sanoa, että vaikka työ kuulostikin alussa helpolta niin suuren ihmismäärän keskellä se ei sitä ollut, varsinkin kun piti koko ajan kyykistyä ja samalla varoa, ettei paikat vilku pienen hameen kanssa. :P Hyvin siitä kuitenkin selvittiin.
Loistavat juhlat! Aamulla paikalla oli kahvi tarjoilua, tuoremehua ja croisantteja, niin sanotun aamupala tarjoilun jälkeen alkoi yrityksemme esittely salin puolella, joka kesti sen verran kauan, että kerkesimme hyvin ottamaan Wendyn kanssa vessassa muutamia posetuskuvia. :D
Esityksen päätyttyä ihmiset siirtyivät taas tarjoilu puolelle, jossa saimme tuoremehudrinkit alkoholilla tai ilman ja pieniä graavilohi leipiä. Tunnin kuluttua siirryimme takaisin salin puolelle syömään ja oli jo aikakin, sillä emme olleet Wendyn kanssa syönneet aamupalaa, joten meillä oli hirveä nälkä. Opin muuten uuden sanonnan ranskaksi: Minulla on nälkä ”J’ai faim”.

Kaikki ruuat olivat todella hyviä, ylittivät täysin odotukseni, sillä suomessa ollessani ruokaan ei ole panostettu isoissa juhlissa vaan on menty halvimmalla linjalla, joten ruoka ei ole ollut kovinkaan hääppöistä. Saimme siis hyvää ruokaa. :)
Lähdimme juhlista 16:30 ja koti matka sujui kivasti siinä kuvia ottaessa.
Viime perjantaina bloggeri ilmoitti etten voi lisata enaan kuvia blogiini ilmaiseksi, joten katsotaan onnistunko tanaan ostamaan lisaa kuva tilaa. :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Party outfit

Jotain tämän näköistä oli suunnitelmissa yrityksemme 40 vuotis päiville, jos löytäisin sen etsimäni puolihameen. Hametta en kuitenkaan löytänyt, joten päälleni pääsi jotain muuta.

Täällä ollessani olen shoppaillut aika tavalla, vaikka kuinka sitä yritin välttääkin. Nyt kuitenkin odottelen siihen asti kunnes siskoni saapuu tänne, jotta voimme shoppailla yhdessä. Huomenna lähden viikonlopuksi yhden tytön luokse toiseen kaupunkiin, joten nyt alan pakkailemaan viikonloppureissua varten. Perjantaina menemme kuulemma baariin ja lauantaina syömme yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Maanantai aamuna tulemme yhdessä takaisin Nantesiin ja siitä menenkin suoraan töihin. Tällainen pika päivitys tähän väliin ja ainiin yritän saada aikaiseksi vielä tänään postauksen tästä päivästä, sillä en ole varma saanko nettiä toimimaan viikonloppuna kun olen toisessa paikassa.

Nantes: Kuulumisia

Pahoittelut pitkästä päivittely tauosta,
Pitkät työpäivät, uudet nähtävyydet ja ihmiset eivät tee hyvää bloggaamiselle.
Toisaalta, kuka nyt haluaisi viettää päivänsä sisällä koneen ääressä kun on matkalla Ranskassa, jossa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei halua jäädä siitä sekunttiakaan paitsi.

Kuitenkin, täällä taas
yritän löytää päivästäni aina pienen hetken näiden kuulumisien päivittämiseen.

Nyt siirrymme hieman ajassa taaksepäin, nimittäin 17/03/12 lauantai päivään jolloin olimme perheeni kanssa illallisella pomoni Michelin luona. Tajusin juuri, etten muistanut ottaa meistä yhtäkään kuvaa!
Ups, no kerron joka tapauksessa. (Ja koska kuvia illasta ei ole, saatte tutustua joka päiväiseen kulkuvälineeseeni ratikkaan kuvien kautta.)

Paikalla oli Michelin perhe: (Michelin vaimo ja kaksi poikaa, Michelin sisko ja hänen perheensa) Ilta oli kerrassaan unohtumaton. Kaikki olivat todella kiinnostuneita minusta ja Suomesta, pahoittelivatkin, että heillä on niin paljon kysymyksiä. Ei se mitään, on kivaa kun ei tarvitse olla hiljaa, silla pidän puhumisesta. Ja eteenkin on kiva kertoa kaikkea Suomesta: perinteet, luonto, perheeni, harrastukset jne.

Lisäksi illan aikana pidettiin kilpailu "äitini" ja pomoni Michelin välillä, kumpi tietää enemmän suomenkielisia sanoja. Nimittäin, joka päivä olen töissä opettanut pomolleni uusia suomenkielisia sanoja ja en tiedä miten hän sen tekeekin, mutta hän muistaa joka ikisen sanan jonka olen hänelle opettanut, yhdesta kerrasta!! :D Kevät, kesä, talvi, hei, hei hei, näkemiin, lomarengas, helsingin sanomat jne.. paljon paljon sanoja. Michel on myös aivan loistava ääntämään suomenkielisia sanoja, ä ja ö kin menee kuin vettä vaan, mutta hän onkin syntynyt jossain vuorilla, jonka takia hänen aksenttinsa on kuulemma erilainen. Itse en ole eroa paljonkaan huomannut, muutakuin siina, että hän ääntää paremmin englantia ja suomea.

Kumpi voitti? En kerro, mutta lupasivat ottaa uusinnan seuraavalla kerralla kun tapaavat; :D

Michelin luona sain aivan taivaallista ruokaa, kaikki ruuat: Viini, ankka, juustot jne. oli peräisin Michelin kotipaikkakunnalta (vuorilta.. en muista paikan nimeä) hänen isoisänsä maatilalta. Illan aikana kuuntelimme myos suomalaisen bändin Leningrad Cowboys:n biisejä ja arvuuttelimme millä kielellä sanat on laulettu, mutta ei ole kyllä mitään selkoa. :D

Ja ainiin, jokunen päivä sitten arvuuttelinkin, että milloin tulee se päivä kun saan puhua ruotsia ja se päivä koitti, sillä opetin Michelin siskon tytölle muutaman sanan ruotsia, sillä hän menee Ruotsiin vaihtoon muutamaksi viikoksi.

Aivan aivan ihana ilta ja
voi, niin ihania ihmisiä kaikki etten halua tulla enää takaisin suomeen. :P

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Miten pukeutua juhliin?

Tänään on ollut sateinen päivä, mutta eipä se paljoa ole minua haitannut kun on oltu koko päivä sisällä tekemässä töitä. Paitsi päivällä kävimme nopeasti Wendyn kanssa ostamassa paniinit läheisestä leipomosta.
Tänään työpaikalla vallitsi kauhea kiire, kaikki olivat työntouhussa ja puuskuttivat kiireestä. Huomenna on nähkääs yrityksemme suuret 40 vuotisjuhlat, joihin minäkin menen. Ja olen minäkin puuskuttanut täällä, mutta vähän erilaisissa merkeiss, nimittäin en tiedä mitä pistäisin huomenna päälle?

Hame sen on pakko olla, sen olen jo päättänyt. Yhden hameen jo ostinkin, mutta en tiedä laitanko sitä. No tänään menen heti töiden jälkeen shoppailemaan ja nyt ihan sydämmeni pohjasta toivon, että löydän jotain kivaa juhlaa varten. Tai itse asiassa sieltä löytyy liiankin paljon kaikkea kivaa, mutta jotta välttyisin turhalta köyhyyntymiseltä, olen päättänyt etsiä vain yhtä tietynlaista hametta ja sen on pakko istua täydellisesti. 
Ja jos en loydä sellaista, menen juhliin jo ostamassani mekossa.

Oli miten oli, tänään on pakko löytyä kengät (avokkaat), ohuet sukkahousut ja jne. Mutta suuri kysymys on mitä pistää hameen päälle? Sillä täällä ei kuitenkaan ole viela kesä vaikka lämmintä onkin. Voisiko bleizeri olla hyvä? 
No sitä olen miettinyt näiden kollaasieni avulla, jotka näkyvät tässä:

Jos teillä on ideoita pistäkää kommenttia tulemaan :)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

kevätinspiraatiota vaatekaappiin

Kevättä kohti kun ollaan menossa, loin teille pientä kollaasia kevään tyyli-inspiraatiostani. Hyvin klassisia, siistejä Chanel maisia vaatteita on luvassa tälle vuodelle. Pidemmittä puheitta tässä hieman esimakua:
Perus mustien ja valkoisten vaatteiden lisäksi himoan kaappiini lisää nudea, konjakinruskeaa, vaaleansinistä sekä navy-sinistä.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Kuvia koirastamme Papusta

Rakastan katsella vanhoja kuvia tietokoneeltani ja varsinkin täällä ollessani sitä on tultu aina iltaisin katsottua kuvia meidän pörröisistä nelijalkaisista. Kaikille eläinten ystäville tiedoksi, että ajattelin jakaa muutamia eläin aiheisia kuvia teidän kanssa, joten ensimmäisenä vuorossa koiramme Papu.
Huomenna vuorossa on pörröisempi koiramme Minni. :)